Hallitusohjelma painottuu Etelä-Suomeen

Pohjois-Pohjanmaan piirin julkilausuma:

Tulevalla eduskunnalla ja hallituksella riittää tehtävää Suomen talouden korjaamisessa. Pääministeri Stubbin minihallitusohjelmaa ei voi pohjoisen näkökulmasta kiitellä. Suuret hankkeet ovat painottumassa Etelä-Suomeen. Samalla hallituksen kasvutavoitteet biotaloudessa lienevät kuihtumassa puistotaloudeksi, sillä edelleenkään kivihiilen tilalle ei olla saamassa kotimaiseen energiaan perustuvaa uutta kasvua ja kotimaisia työpaikkoja. Pohjoisessa on metsäperusteisen biotalouden laajat mahdollisuudet ja tulevaisuuden työpaikat.

Suomessa on parannettava elintarvike- ja energiaomavaraisuutta. Maaseutua ei saa ajaa alas rakennepolitiikalla, jolla nimenomaan vaikeutetaan kotimaisen lähiruuan tuotantoa.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa