KUNTAVAALEILLA POLITIKOINTIA

Valtioneuvosto on todennut 1.3.2021 yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan maanantaina 1. maaliskuuta, että maassa vallitsevat valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot. Poikkeusolot tulivat voimaan heti.

Valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa säädetään poikkeusoloksi vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti. Suomen väkiluku vuoden 2021 alussa oli reilut 5,5 miljoonaa. Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen (THL) 5.3.2021 päivitetyn ”tilannekatsaus koronaviruksesta” mukaan tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 767, erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä on 105, perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä on 96 ja teho-osastoilla olevia potilaita on 38. Koko Suomen alueella. Väestömäärä on reilut 5,5 miljoonaa. Numerot eivät valehtele, eikä niissä ole tulkinnanvaraa. Vuoden 2018 aikana influenssaan kuolleita raportoitiin tasan 700 ihmistä. Kysymys kuuluu: onko meillä todella, aidosti päällä tällainen pandemia?

Nyt olemme tilanteessa, että vaaleja ollaan mahdollisesti siirtämässä. Perusteena on nopeasti pahentunut koronatilanne sekä selkeä huoli vaalien terveysturvallisuustilanteesta. THL:n Mika Salmisen kommentin (YLE 7.3.2021) mukaan ennustemalli, johon päätös suurelta osin nojaa, on lähinnä laskuharjoitus, eikä tule tietenkään noin toteutumaan. Oma lukunsa on, että koronatilanne saatiin pahenemaan sallimalla kotimaan sisäinen liikkuminen koululaisten hiihtolomien aikana, toinen syy on rajojen vuotaminen. Pohjois-Suomessa sisäisellä liikenteellä kiihdytettiin korona uudelleen vauhtiin jo toisen kerran alkaneena vuonna. Poikkeusolosuhteiden julistaminen tarkoittaa sitä, että Suomen perustuslain 23 § voidaan ottaa käyttöön kuntavaalien siirtämiseksi.

Onko meillä olemassa todelliset perusteet vaalien siirtämiseen vai onko kyse puhtaasti politikoinnista? Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ei näe lukujen valossa perusteltuja syitä vaalien siirtämiselle, Perussuomalaisten kanta vastustaa vaalien siirtoa saa piirin vankkumattoman tuen.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry

LÄHTEET

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta#tilanne

 

https://yle.fi/uutiset/3-11825200

 

https://www.iltalehti.fi/flunssa/a/88633fab-7501-4f25-a33d-52f52eb69b5d

 

https://oikeusministerio.fi/-/kuntavaalit-siirtyvat-kesakuulle

 

 

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa