Kansanedustaja Pirkko Mattilasta sosiaali- ja terveysministeri

Kansanedustaja Pirkko Mattila nousee uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi. Pirkko Mattila on toisen kauden kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Sosiaali- ja terveysministerin tehtävään Mattilalla on erinomaiset lähtökohdat, sillä hän on ammatiltaan anestesiaan erikoistunut sairaanhoitaja ja opettaja. Lisäksi hän on täydentänyt tutkintoaan kulttuurimaantieteen maisterin tutkinnolla.

Kansanedustajan tehtävän lisäksi hän on pitkän linjan kuntapäättäjä ja hyvin perillä nykyisen soten suunnitelmista sekä täytäntöön panosta.

– Odotin ja toivoin jo reilu vuosi sitten, että kansanedustaja Pirkko Mattila olisi nimitetty tähän vaativaan ministerin tehtävään. Politiikassa suhdanteet ja vastuut vaihtuvat usein yllättäen. Nyt kävi näin ja saimme Muhoksella asuvan ministerin, joka tuntee vastuualueensa erinomaisesti, kommentoi Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

Mattila_Pirkko_8068ter300ppi_m

Kansanedustaja Pirkko Mattila

 

LÄHTEET:

Suomen Uutiset: Pirkko Mattila nousee uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi

Kirjoitettu 16.8.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa