Kari Tykkyläinen konsertoi Iissä

Perussuomalaisten pudasjärvinen kansanedustajaehdokas, taiteilija Kari Tykkyläinen konsertoi Iin torilla viime viikonvaihteessa. Tilaisuudessa olivat mukana myös puolueen siikajokinen kansanedustajaehdokas, luomuviljelijä Henna Kupsala ja Perussuomalaisten Pohjois-Suomen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi.

Torikonsertin järjestelijöinä toimivat Iin Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja, varavaltuutettu Petri Mäenkoski ja kunnanvaltuutettu Anu Mäenkoski.

Peruskansantaitelija Tykkyläisen apuna rumpalina oli yhdeksänvuotias iiläinen lahjakkuus Sami Mäenkoski.

Tykkyläinen esitti sikariboksikitarallaan elämänläheistä itse sanoittamaansa ja säveltämäänsä ainutlaatuista suobluesia. Torille oli kertynyt innokas kuulijakunta, vähintään puolensataa paikkakuntalaista, Tykylevitsin faneja unohtamatta.

Tykkyläinen on kiertänyt aikaisemmin ympäri maata esittäen kappaleitaan ja aikoo jatkaa esiintyvänä taiteilijana, vaikka ovet eduskuntaan aukeaisivatkin.

Timo Soini on tarjonnut Tykkyläistä 15.2. julkaisemassaan Plokissaan Tykkyläistä ensimmäiseksi perussuomalaiseksi kulttuuriministeriksi

 

.IMG_9586 IMG_9594

Kirjoitettu 16.4.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa