Oikeus- ja työministeri vieraili Pohjois-Pohjanmaalla

Perussuomalaiset järjestivät huipputapahtuman Oulun Rotuaarilla

Tapahtumassa vieraili kansanedustaja, oikeus- ja työministeri Jari Lindström. Lisäksi kansan tavattavissa oli Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaisista kansanedustajista Pirkko Mattila ja Ville Vähämäki.

Kansanedustajien lisäksi poliittisia puheita tapahtumassa piti liuta paikallistason ja maakuntatason vaikuttajia, kuten Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi, Perussuomalaisten Nuorten Oulun ja Kainuun piirin toiminnanjohtaja Juha Karjalainen, Pudasjärven kaupunginvaltuutettu Alpo Ollila, piirihallituksen jäsen Tuomas Okkonen, Lumijoen kunnanvaltuutettu Ylermi Rajakangas, Oulun kaupunginvaltuutettu ja piirihallituksen jäsen Juha Vuorio, Iin kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen sekä piirin varapuheenjohtaja Harri Sanaksenaho sekä varakansanedustaja ja piirisihteeri sekä Perussuomalaisten Naisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Henna Kupsala.

Kiimingin ja Oulun Perussuomalaiset tarjosivat hernekeittoa soppatykistä. Täyteen ladattu tykki tyhjeni, joten kävijöitä oli yli odotusten. Hernekeiton laadusta vastasi piirin taloudenhoitaja Paula Juka ja jakelusta Kiimingin Perussuomalaisten puheenjohtaja Hannu Siipola.

Alpo Ollila luovutti ministeri Lindströmille Pudasjärvellä käsityönä tehtyjä kynttilöitä. Kynttilöiden luovutuksestä ministerivierailuiden yhteydessä näyttää tulevan perinne Pohjois-Pohjanmaalla, sillä vastaavanlaisia kynttilöitä sai piirin syyskokouksessa kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä. Harri Sanaksenaho luovutti ministerille Iin kunnan virallisen kutsun tulla vierailemaan kunnassa.

Tapahtuman järjestelyihin osallistui laaja rintama perussuomalaisia. Edustettuina oli piirijärjestön ja paikallisyhdistysten lisäksi Perussuomalaiset Naiset ja Nuoret. Perussuomalaisten Naisten aluevastaava Sinikka Jylhä totesi tyytyväisenä yhteistyön alkaneen tänä vuonna paremmin kuin koskaan. Yhteistyössä piirijärjestön, paikallisyhdistysten, naisjärjestön sekä nuorten kanssa on järjestetty jo useita eri tapahtumia vuoden alusta lukien.

Rotuaarin tapahtuman suunnittelusta vastasi piirihallituksen jäsen Tuomas Okkonen ja turvallisuudesta vastasi valtioneuvoston turvallisuuspalvelun lisäksi Ylermi Rajakangas ja hänen järjestyksenvalvojaverkostonsa. Kuvista kiitokset kuuluvat Petteri Jukalle!

Jari-Pekka Teurajärvi

20160222_Rotuaari_1

Väki odottaa ministeriä ja nauttii maukkaasta hernekeitosta. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_2

Ministerin luo riittii puhujia jonoksi asti. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_Pirkko_Mattila

Puhumassa kansanedustaja Pirkko Mattila. Taustalla tilaisuuden juontanut piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_Alpo_Ollila_luovuttaa_kynttilöitä_ministeri_Lindströmille

Pudasjärven kaupunginvaltuutettu Alpo Ollila luovutti ministerille paikallisia käsityönä tehtyjä kynttilöitä. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_Harri_Sanaksenaho_luovuttaa_ministeri_Lindströmille_Iin_kunnan_kutsun

Iin kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Harri Sanaksenaho luovutti ministerille Iin kunnan virallisen kutsun. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_Vähämäki

Kansanedustaja Ville Vähämäeltä kyseltiin neuvoja ja annettiin evästystä. (Kuva: Petteri Juka)

20160222_Rotuaari_turvallisuus_taattu

Valtioneuvoston turvallisuuspalvelun lisäksi tilaisuuden turvallisuudesta vastasi Ylermi Rajakangas ja kumppanit. (Kuva: Petteri Juka)

 

Kirjoitettu 6.3.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa