Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen henkilövalintoja

Vapaasti julkaistavaksi:

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallitus järjestäytyi 31.1.2016 Oulussa. Kokouksessa valittiin syyskokouksessa valitun oululaisen piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärven rinnalle piirin varapuheenjohtajiksi Ahti Moilanen Utajärveltä, Harri Sanaksenaho Iistä ja Janne Koskela Oulusta. Piirisihteerinä valittiin jatkamaan Henna Kupsala Siikajoelta ja taloudenhoitajaksi valittiin Paula Juka Muhokselta.

Piirihallitus valmistautuu hyvää vauhtia kuntavaaleihin ja aikoo jalkautua maakuntiin niin hallituksen kokousten kuin muittenkin tapahtumien myötä. Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri yhtyy julkisuudessa olleisiin näkemyksiin siitä, että Suomen tulee kiirehtiä palautuksia niiden henkilöiden osalta, jotka eivät saa oleskelulupaa tai saapuvat ns. turvallisista maista. Samoin toimimaton Schengen -sopimus on vaikka väliaikaisesti sanottava irti, jotta rajavalvontaan saadaan tolkkua. EU:n jäsenyyden myötä Kreikan raja on myös EU:n ulkorajan myötä Suomen ulkoraja, joka vuotaa eikä se ole suomalaisten syy. Euroopan rajavalvonta on epäonnistunutta, eikä sopimuksista pidetä kiinni.

Lisätietoja: puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi / teurajarvi@hotmail.com / 0408073847

Piirihallituksen_väkeä

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirihallituksen väkeä. Kuva: Sinikka Jylhä

Piirin_puheenjohtajisto_Sanaksenaho_Teurajärvi_Moilanen_Koskela

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajat vasemmalta Harri Sanaksenaho, Jari-Pekka Teurajärvi, Ahti Moilanen ja Janne Koskela. Kuva: Sinikka Jylhä

Kirjoitettu 31.1.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa