Piirijohto toivottaa hyvää kesää!

Pitkä kevätkausi on vihdoin selätetty, ja pääsemme hengähtämään kesälomille. Poliittisesti kevät on ollut mielenkiintoista aikaa, sillä meillä on ollut suuret vaalit käytävänä. Onnistuimme eurovaaleissa tuplaamaan paikkamäärämme, mikä on merkittävä saavutus. Meistä tuli eurovaalien ehdoton voittaja. Haluamme kiittää piirin toimijoita suuresta panoksesta, joka vaalityöhön annettiin.

Jäsenmäärämme kasvaa jatkuvasti ja taloutemme on kunnossa. Olemme saaneet myös uusia toimijoita piiriin. Olemme täysin valmiit käymään kohti vuoden päästä koittavia eduskuntavaaleja, ja tuomaan viestin kansan syvistä riveistä: “Puolustamme isänmaan etua, kansallisen päätöksenteon säilyttämistä ja seisomme pienen ihmisen puolella.”

Sitä ennen kuitenkin on aika levähtää. Nautitaan Suomen kesästä ja ladataan akut täyteen!
Hyvää kesää toivottaen,

Piirijohto

Kirjoitettu 14.6.2014

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa