Piirin kevätkokous pidettiin Limingassa

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Limingassa 2.5. eduskuntavaalien jälkeisissä tunnelmissa. Puolue jatkaa edelleen vaalipiirin toiseksi suurimpana puolueena ja tästä on hyvä jatkaa kuntavaaleihin.

Hallitusneuvotteluista ei vielä ole linjauksia, mutta tulevalta hallitukselta on lupa odottaa sellaisia Pohjois-Suomea koskevia päätöksiä, joilla parannetaan työllistämisen edellytyksiä. Pohjoisen peruselinkeinot ja perinteiset teolliset työpaikat on turvattava.

Nuorten maakunta tarvitsee myös koulutuspaikkoja niin perinteisille kuin tulevaisuuden aloille. Koulutus on turvattava erityisesti biotalouteen tähtäävillä aloilla. Hyväkuntoinen tiestö on osa talouden tuottavuutta ja biomassojen kuljetuskustannukset ovat osa kilpailukykyä. Perussuomalaiset haluavat kiirehtiä olennaisia elinkeinoelämän lupamenettelyjä ja Mustavaaran kaivoksen avaamista Taivalkoskella.

 

Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piiri palkitsi eduskuntavaaleissa kunnostautuneita talkoolaisia Timo Soinin kirjalla

Perussuomalaisten Pohjois-pohjanmaan piiri palkitsi eduskuntavaaleissa kunnostautuneita talkoolaisia Timo Soinin kirjalla

Kirjoitettu 3.5.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa