Piirin toimihenkilöitä vuodelle 2017

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan Piiri ry:n hallitus, jonka puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa Ahti Moilanen (Utajärvi), teki henkilövalintoja järjestäytymiskokouksessaan 7.1.2017.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Vuorio sekä toiseksi varapuheenjohtajaksi Anne Snellman, molemmat Oulusta.

Piirisihteerinä jatkaa Tanja Paakkola sekä taloudenhoitajana jatkaa muhoslainen Paula Juka.

Lisäksi piirihallitus valitsi kuntavaalipäälliköksi hallituksen jäsenen, liminkalaisen Tuomas Okkosen.

Piirin työvaliokuntaan valittiin ylläolevien lisäksi Eino Pasanen (Tyrnävä) sekä Tapio Lämsä (Kuusamo).

Onnea kaikille valituille!

Kokouksessa esiteltiin piirin alueellinen kunnallisvaaliehdokkaiden tilanne, joka näytti ajankohtaan nähden hyvältä. Tavoitteena on saada täysiä listoja. Niissä kunnissa, missä pienenee valtuutettujen määrä, nousee vaalikynnys korkeammaksi edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Tämä edellyttää ehdokkailta tarmokkaampaa vaalityöntekoa. Piiri on asettanut tavoitteeksi asettaa vähintään 400 ehdokasta eli enemmän kuin edellisissä kunnallisvaaleissa.

Kokouksessa oli vierailijana sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Ministeri esitelmöi lainsäädäntötyön valmisteluita liittyen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksiin. Eräinä huolenaiheina kokousväellä oli mahdollinen kermankuorinta liittyen verotulojen valumiseen ulkomaille. Vaarana on, että sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttajat Suomessa ovat ulkomaisia yhtiöitä.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piiri aloittaa sosiaalisessa mediassa toteuttaa kerran kuukaudessa pidettävän kyselytunnin. Tästä tiedotetaan myöhemmin tarkemmin.

Kirjoitettu 8.1.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa