Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaisia puolueen johtopaikoille

Julkaisuvapaa


Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaisia puolueen johtopaikoille

Perussuomalaiset Nuoret ry puheenjohtaja oululainen Sebastian Tynkkynen valittiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi perussuomalaisten 3. varapuheenjohtajaksi Turun puoluekokouksessa. Varapuheenjohtajuus tuo paikan myös puoluehallitukseen sekä puoluevaltuustoon.

Ahti Moilanen Utajärveltä ja Juha Vuorio Oulusta tulivat valituksi perussuomalaisten puoluevaltuustoon edustamaan Pohjois-Pohjanmaan piiriä. Lisäksi puoluevaltuustoon kuuluu puolueen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi.

– Pohjois-Pohjanmaan vaikutusvalta puolueen johtoelimissä kasvoi merkittävästi ja tähän olemme tyytyväisiä, toteaa Teurajärvi. Kokonaistilanne Pohjois-Suomen kannalta on hyvä, sillä Lapin ja Kainuun piiristä on lisäksi yhteensä viisi puoluevaltuutettua sekä puolueen 2. varapuheenjohtaja ministeri Hanna Mäntylä on Lapista. Turun puoluekokouksessa uudelleen valittu puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on lähtöisin Torniosta ja eduskunnan puhemies Maria Lohela Nivalasta. Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaiset kansanedustajat Pirkko Mattila, Olli Immonen, Ville Vähämäki ja yllä mainittu kombinaatio varmistaa sen, että pystymme ajamaan Suomen ja erityisesti pohjoisen asiaa yhä paremmin.


Lisätietoja: puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi / 0408073847 / teurajarvi@nullhotmail.com

Kirjoitettu 10.8.2015

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa