Suomen Perusta -ajatuspaja aloitti julkaisemalla “Miten euroalue kehittyy?” -tutkimuksen

Suomen Perusta -ajatuspajan Pellervon taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen Miten euroalue kehittyy? julkaisutilaisuus pidettiin Eduskunnan kansalaisinfossa perjantaina 1.3. Tilaisuuden avasi ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkimuksen esittelivät PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm ja tutkimusjohtaja Markus Lahtinen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini esitti tilaisuudessa tutkimuksen poliittista merkitystä käsitelleen kommenttipuheenvuoron.  Tutkimukseen voi tutustua suoraan tästä linkistä.

Tutkimuksen painetun version voi noutaa piiritoimistolta (Valtatie 12, Oulu) viikolla 11.

Kansanedustaja Reijo Tossavaisen mukaan Suomessa on ollut tähän mennessä ajatuspaja tai vastaava kaikilla eduskuntapuolueilla Perussuomalaisia lukuunottamatta. Nyt puute korjaantui kun Suomen Perusta on aloittanut toimintansa.

Vanhan vitsin mukaan “ennustaminen, mutta erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa”. Sitä se todellakin on, ja siksi on tarpeen selvittää missä mennään ja miten tästä eteenpäin.

Vaihtoehtoisia etenemissuuntia on usein lukematon määrä. Siksi päättäjät tarvitsevat tietoa päätöksentekoa helpottamaan. Mututuntumalta ratkaisuja ei kannata tehdä.

Ajatuspaja Suomen Perustan ensimmäinen toimi oli euron vaikutusten selvittäminen. Käytännön työn teki Pellervon taloustutkimus. Miten tästä eteenpäin eli johtopäätösten teko on sitten poliittisten päättäjien asia.

Seuraavana on vuorossa maahanmuuton vaikutusten selvittäminen. Mitä se kaiken kaikkiaan maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle? Entä miten tästä eteenpäin? Mitä eri vaihtoehdot käytännössä tarkoittavat?

Tänä vuonna selvittelyn kohteena ovat myös kunnalliset palvelut. Olemmehan tilanteessa, että palvelujen ylläpito ja varsinkin palvelujen laajentaminen vaativat verotuksen kiristämistä. Onko meillä siihen enää “varaa”, vai onko meillä olemassa muitakin vaihtoehtoja? Mitkä palvelut on säilytettävä maksuttomina? Mistä palveluista kansalaiset ovat valmiit maksamaan ja kuinka paljon?

Tutustu Suomen Perusta -ajatuspajan omiin verkkosivuihin tästä.

Kirjoitettu 7.3.2013

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa